DIY: Vuoritettu jumpsuit


Keskikesän ja vuoden valoisimman, muttei suinkaan lämpöisimmän, ajankohdan kunniaksi päätin kaivaa arkistoista yhden suosituimpia postauksiani, jonka julkaisin Kaavoista viis-blogin aikoina siellä. Ohje on siis vanha (enkä todellakaan enää tekisi mitään vaatetta tällaisella väriyhdistelmällä, auts!), mutta hyvin käypänen edelleen. 

Tässä siis ohje vuoritettuun vetoketjulliseen jumpsuittiin. Hupun etureuna on korkeaa mallia,sillä omaa silmääni se miellyttää eniten ja on käytössäkin näppärä. Ohjeesta on ollut kuulemma iloa monelle, joten ajattelin sen esitellä tuoreillekin lukijoille, jos siellä joku jumppiksen ompelun kanssa painii. (Pahoittelen kuvien mahdollista hidasta aukeamista, ovat isolla resoluutiolla, mutten arvannut enää lähteä koko postausta sorkkimaan, ettei kuvat ja tekstit sujahda vääriin kohtiin.)

Aloitetaanpa siis:
Leikkaa jumpsuitin etu- ja takakappaleet, hihat ja huppu päällikankaasta sekä vuorikankaasta. Kaavana olen käyttänyt Ottobren 4/12 jumpsuittia muokattuna, mutta muutkin vastaavat toimivat. Lisäksi tarvitset tietenkin sen vetoketjun, sekä tukikangasta/-nauhaa ja resoria.


Silitä tukikangasta tai -nauhaa kaikkien etukappaleiden etureunaan ja huppupalojen alaosaan. Tämä on tärkeää, jotta kangas ei veny vetoketjua ommellessa!


Seuraavaksi ompele takakappaleiden keskitakasaumat, jättäen vuoriin kuitenkin kääntöaukko (sen voi jättää myös sivusaumaan, makuasia).


Ompele tämän jälkeen raglansaumat, huppukappaleet toisiinsa sekä huppu paikoilleen. Jos tahdot lisätä kokolapun tms, niin muista laittaa se vuorikappaleiden väliin. Päällinen ja vuori kootaan siis erikseen.


Vuori ja päällinen yhdistetään ompelemalla huppujen etureunat yhteen (oikeat puolet vastakkain luonnollisesti...)


Ja sitten vuorossa on ehkä se haastavin osuus, eli vetoketjun ompelu (haastavin, mutta ei todellakaan vaikea). Käännä koko viritys "auki" (kuva kertoo paremmin kuin sanat). Neulaa vetoketjun toinen reuna päällikankaaseen oikeat puolet vastakkain. Vetoketjun yläreuna tulee aivan päällisen ja vuorin saumaan. Käännä häntä suorassa kulmassa saumanvaraa kohti (katso taas kuvaa, klikkaamalla näkyvät suurempina).


Taita vuorin etureuna päällikangasta vasten niin, että vetoketju jää kankaiden väliin. Kohdista hupun alareunan saumat toisiinsa ja neulaa koko vetoketjun matkalta. Neuloja ei kannata säästellä! Ompele vetoketjupaininjalkaa käyttäen vetoketju kiinni.


Ja tältä se näyttää oikealta puolelta.


Huom! Jätä alareunasta vähintään parin sentin matkalta ompelematta (passaa vetoketjun pituus alunperin sopivaksi), niin etu-ja takakappaleiden yhdistäminen onnistuu myöhemmässä vaiheessa.


Toista sama toiselle puolelle, jotta vetoketju on kiinni molemmissa reunoissa.


Kun vetoketju on paikoillaan, neulaa etureunat sekä hupun päällinen ja vuori toisiinsa.
Tikkaa suoralla ompeleella vetoketjun ja hupun etureunat.



Neulaa ja ompele seuraavaksi vetoketjun alareunan alle jäävät pätkät, sekä päällinen että vuori. Koneella ei välttämättä ihan vetoketjuun asti saa ommeltua, joten yleensä teen muutaman piston käsin, jotta vetoketjun alareuna on siisti molemmilta puolilta. Vetoketjun "hännät" pistellään samalla saumanvaroihin kiinni. 

 



Nyt kun vetoketju ja etukappaleet on viimeistelty, siirrytään eteenpäin.
Jotta vuori pysyy paikoillaan hyvin, ompele niskasaumat (mikähän on oikea sana? No mutta siis huppujen alareunat takakappaleiden pituudelta) saumanvaroistaan yhteen. Kuvassa huppu on tuolla neulatun sauman välissä ja keskellä näkyvä sauma on takakappaleiden keskisauma.


Neulaa ja ompele sitten lahkeiden sisäsaumat, vuori ja päällinen taas erikseen.


Seuraavaksi ompele sekä vuorin että päällisen sivusaumat. Työ on kokonaan väärinpäin
 (muistithan jättää sen kääntöaukon ;) ), huppu tuolla paketin sisällä.


Leikkaa sitten resorista hihan- ja lahkeensuut. Monissa malleissa niihin on valmiit kaavat, mutta itse leikkaan ne yleensä mittojen mukaan. Mittaa haalarin hihan- ja lahkeensuu, kerro se 0,7:llä (tai 0,8 jos resori on kovin jäykkää), jolloin saat lahkeen-/hihansuuresorin leveyden. Korkeuden voit päättää itse. Esimerkiksi tässä hihansuu oli 20 cm, jolloin laskukaava on 20 * 0,7 = 14 cm + 1 cm saumanvaraa.

Ompele resori renkaaksi ja taita kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain. Pujota resorirengas toiseen hihansuuhun oikeat puolet vastakkain, venytä tasasesti, neulaa ja ompele kiinni. Jätä resori hihan sisäpuolelle odottamaan (kuvassa mallin vuoksi vedetty esiin).


Haalari on edelleen väärinpäin. Ota nyt vuorin samanpuolen hiha, johon äsken ompelit resorirenkaan.
Neulaa vuorin hihansuu kuvan mukaisesti resorin saumanvaroihin ns. käsi käteen. Ole tarkkana, ettei hiha ole kierteellä ja tarkista, että sivusaumat kohtaavat. Toista sama toiseen hihaan ja lahkeisiin. Mytty näyttää tässä vaiheessa kummalliselta, mutta älä huoli :)


Jotta vuori pysyy hyvin paikoillaan, voit ommella hihojen ja lahkeiden vuorin ja päällisen saumanvaroistaan yhteen muutamalla pistolla.

Työnnä sitten kätesi kääntöaukon kautta toiseen hihaan (päällikankaan puolelle), ota resorista kiinni ja vedä hiha kääntöaukosta ulos - vuori kääntyy päällisen sisään oikein päin. Toista toiselle hihalle ja lahkeille. Resorien saumanvarat jäävät päällisen ja vuorin väliin näin.


Nyt jumppiksen pitäisi olla kokonaan oikein päin, onhan? Sulje vielä kääntöaukko käsin, taputa itseäsi olalle ja sano VALMIS :)


Kysy ihmeessä, jos mikään kohta jäi epäselväksi, termit voivat olla hukassa minulla. Ja tulethan jättämään kommentin, jos ohjeesta Sinulle iloa tai apua on. Perinteiseen juhannussäähän vuoritteu jumppis on mitä mainioin vaate pikkuisille ;)

Iloista, valoisaa ja tai'anomaista juhannusta jokaiselle ♥ Nähdään taas!









10 kommenttia

  1. Ihanat värit! Tuollanen ois Jusullekin kiva, mutten todellakaan lähde yrittämään itse ompelua. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelly ♥ Äläs nyt, ei se ole vaikeaa :D

      Poista
  2. Noita vuorittomia kokohaalareita on tullut ommeltua moniakin, nyt tuolla tosiselvällä ohjeella tekee mieli surauttaa vuorin kanssa. Nuo värit ovat mieleen lapsille, värikästä. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli! Lapsille kyllä tosiaan saa olla värikästä :) Vuorillisella haalarilla pärjäilee pitkälle syksyyn, kokeile ihmeessä!

      Poista
  3. Ai sinulla on ollut tuollainenkin kiva blogi! Tosiaan tuollainen lämmin puku olisi kyllä hyvä tähän keliin. Ihanaa juhannusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sellainen viiden naisen kimppablogi, mutta ajanpuutteen takia se kuihtui kasaan :( Juhannus ehti jo mennä, mutta oikein ihanaa heinäkuuta sinulle ♥

      Poista
  4. Värit oli saajalle sopivat ja haalari oli kovassa käytössä ��

    VastaaPoista
  5. Minusta taas tuo väriyhdistelmä on ihana! :) Muuten tuttua juttua, mutta tuota hihojen ja lahkeiden osuutta (vuorikappaleen yhdistäminen päällikappaleeseen noin että resori jää väliin) en oo koskaan ymmärtänyt hyvistäkään ohjeista huolimatta, täytyypä muistaa tämä ohje kun seuraavaksi päätän yrittää ja katsoa, ymmärtäisinkö nyt.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jokaisella on värimakunsa :) Minä tykkäsin ompeluita aloittaessani tosi kovasti retrosävyistä: ruskeaa, oranssia ja vihreää. Nyt en tykkää enää yhtään niistä :D Saa nähdä onko parin vuoden päästä tämän hetken suosikkini sitten jo uusia inhokkeja... Toivottavasti tämä ohje valaisee tuota resorijuttua seuravaalla kerralla :) Kiitos Raisa ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!