Jujunan kaavalla naisten huppari


Joko on juhannuksesta selvitty? Me kotiuduimme mökiltä eilen jalat täynnä itikan pistoja ja takapenkki täynnä pyykkiä ja väsyneitä, mutta onnellisia lapsia. Kesän eka mökkireissu, voi että sitä oli odotettu! Koko viime viikon poika hihkui, ettei malta odottaa pääsevänsä Ukin ja Mummon mökille ja puhua pulputti suunnitelmia uimisesta, kerrossängyssä nukkumisesta ja sorsien syöttämisestä. Ilo oli, kun kaikki hänen suuret haaveensa toteutuivat - sorsiakin riitti jopa kahden poikueen verran. Ja juhannussää, pitkästä aikaa ei voi kyllä valittaa yhtään ♥

Aatonaattona, ennen mökille lähtöä, asetin ompelun jälleen yöunten edelle ja ompelin itselleni hupparin. Sain testattavakseni Jujunan vastikään myyntiin tulleen kaavan, josta löytyvät versiot naisten huppariin kahdessa pituudessa, muotolaskoksilla ja ilman sekä suoralla ja vinolla vetoketjulla. Kokoja löytyy laaja skaala, aina 32 koosta 56 asti!

Itse päädyin suoraan vetoketjuun ja pidempään malliin. Vinovetskari on tosi kiva, mutta se näyttää avonaisena vähän hölmöltä päällä, joten tämä perusmalli oli nyt näppärämpi. Valitsin muotolaskoksellisen version ja hämmästelin alkuun sen sijoittumista kädentielle, kun yleensä ompelen sen sivusaumaan. Valmistaja kertoi kaavan olevan slimmihköä mallia, joten otin varman päälle ja valitsin koon tarkkaan kokotaulukon mukaan. Epäsuhtaisen kroppani takia päädyin tekemään rinnanympäryksen koossa 44 ja siitä kaventelin alaspäin kokoon 40. 

Olin hieman skeptinen istuvuuden suhteen, sillä mikään kaava ei ole ennen muokkaamatta ollut hyvä. Mutta tämä oli! Ei rypyn ryppyä kainalossa tai kinnausta rinnuksissa, hurraa! Jonkin verran väljäksi huppari jäi alkuun, joten kavensin pari kolme kertaa saumurisauman verran sivusaumoista, jotta miellytti enemmän itseäni (onneksi taskunsuut olivat reilut, joten kavennus ei haitannut). Ehdottomasti jatkoon tämä kaava :) Ainoana muutoksena seuraavaan kertaan suurentaisin huppua reilusti, nyt se on makuuni liian pieni. 


 Hupparin kangas on Tyyne-Esterin joustocollegea ja siihen mätsäävää resoria.


Vanhempieni nuorempi koiruus halusi kuviin mukaan... Juhannukseemme mahtui myös surua, sillä heidän 13-vuotias koira jouduttiin saattelemaan aivan yllättäen sateenkaarisilloille ♥ Onneksi läheltä löytyi päivystävä eläinlääkäri, jotta reppana pääsi tuskistaan. 


Pääntien sauman huolittelin puuvillavinokantilla. Olen aiemmin kikkaillut trikoo- tai resorisoirojen kanssa, mutta jälki ei ole minusta ollut toivotun lainen. Tämä sen sijaan on ja ompelukin sujuu huomattavasti helpommin. Voisin tehdä ehtiessäni tuosta pienen ohjeen, josko joku muukin on siistejä saumoja vailla?

Nyt alkaa minulla ompelun suhteen tehoviikko, sillä ommeltava on koko loppukesän vaatteet kerralla. Miehen loma ja kuukausi mökillä lähestyy, joten ompeluhommat saan unohtaa siksi aikaa ja siitä syystä nyt on kiire! No joo, ehkä tarvetta suurempi on oma ompeluflow.... Pitää huristaa nyt kunnolla varastoon, että jaksaa rauhassa lomailla ;)
Kauniita kesäpäiviä!


17 kommenttia

  1. Kuulostaapa ihanalta. Tosin luin ensin pojan keskittyvän sorsien syöntiin ja ajattelin että teillä sitten kalastuksen sijaan popsitaan laiturille ilmaantuvat lintuset :'D

    Kaunis tuo harmaan ja keltaisen yhdistelmä! :)
    Ehdottomasti ohjetta kehiin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana huppari ❤ . Ja istuu päällesi mainiosti ! Kaunotar. Hyvä idea laittaa puuvillakantti. Tai ennemminkin rohkea idea. Taidan minäkin joskus kokeilla . Kiitos vinkistä. Mielestäni se ei ole juurikaan siistiä että saumat ovat piilossa mutta keskellä huppua pitää harsia tms. Mutta nämä ovat makuasioita joihin ei sitten päällä kiinnitä huomiota. Upea lopputulos . Vau ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, että huolittelutapoja on monia :) Itse olen nyt vasta alkanut topristua sen suhteen, että häiritsee näkyvät saumat. Kiitos Kipa ihanista sanoistasi ♥

      Poista
  3. Mahtava huppari - tahtoo kans. Varmasti hyvä kaava! :)

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen huppari! :) Minua kyllä kiinnostaisi ompeluohje, vaikka luulenkin tietäväni miten tuollainen tehdään.. Toivotan onnistuneita ompeluhetkiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :)! Koneet huristavat jokaisen vapaahetken, kunhan malttaisi nukkuaa kuitenkin ;)

      Poista
  5. Ihanan näköinen huppari! Hupparit on niin kivoja <3 Itse pukeudun arkena melkein koko ajan huppareihin, kun ne on niin mukavia päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kyllä on! Just parhaita lasten kanssa ulkoillessa ja koiria lenkittäessä, miksei siistimpänäkin välillä :) Kiitos Niina ♥

      Poista
  6. Hihhih, säkin teit rohkeasti suoralla vetoketjulla vaikka se vino on nyt niin trendikäs :D Minusta se on myös työläämpi laittaa kiinni, kun se lipare pitää asetella. Sulle sopii harmaa tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo tein, kun tosiaan avonaisena vinovetskallinen näyttää vähän hassulta :D Kiitos Sonja, kiva kuulla!

      Poista
  7. Näyttääpä tosi istuvalta hupparilta! Kivasti väriä vetskarilla :). Voi surku, että teillä oli suruakin juhannuksena <3. On se koirien saattaminen viimeiselle matkalleen aina yhtä surullista. Ikävä omia karvaisia kavereita, jotka pilvien tuolla puolen juoksevat :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella iloinen ylläri oli tosiaan tuo istuvuus! Kaavalla voisi kokeilla ihan muitakin yläosia, sen verran kivalta vaikuttaa :) On ne koirat aina tärkeitä, vaikka välillä tuntuvat jaloissa pyörivän. Vanhemmillani oli siis surullinen juhannus :( Kiitos Hanna ♥

      Poista
  8. Hyvän näköinen huppari, istuu sinulle tosi hienosti:) Aika harvinaista, että uutta kaavaa tarvitsee muokkailla noin vähän, taisit tehdä oikean kaavalöydön:) Tykkään myös tuosta huolitellusta pääntiestä, näyttää tosi siistille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Tosi harvinaista, ainakin näillä kurveilla ollut :D Puuvillakantteja pitänee hamstrata lisää, niillä saa kyllä kivasti näköäkin :)

      Poista
  9. Näyttää juuri sopivalta jokapaikan hupparilta. En tiedä mikä lukuhäiriö minuun iski, johtuiko se koiran loppuelämästä, mutta luin ensin että aiot ommella koko loppuelämän vaatteet seuraavalla viikolla. Mutta ei onneksi ollutkaan ihan niin kiirettä luvassa:)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!