torstai 19. tammikuuta 2017

Villatakki ja monikäyttöinen paitamekkotunika



Ompeluharrastuksen yhteydessä ei voi välttyä materiaalitietoisuuden lisääntymiseltä. Netistä kangasta tilatessa osaan katsoa elastaanin määrän, pesuohjeet ja neliöpainostakin pystyn päättelemään jotain. Tilatessani viskoositrikoota, puuvillaneulosta tai joustocollaria, tiedän mitä tulen saamaan ja mitä siitä olen tekemässä. Kivijalkakaupassa materiaaleihin tutustuminen on luonnollisesti vielä helpompaa, kun hintalapusta löytyvien tuotetietojen lisäksi näppituntuma kertoo paljon kankaasta. Ja jos jokin seikka askarruttaa, löytyy vastaus joko myyjältä tai viimeistään somesta, jossa aina joku tietää.

Pääsin muutama viikko sitten käymään Herttoniemen Marimekossa, jossa sattui pakalla olemaan myynnissä kivan tuntuista mustaa neulosta, joka ei todellakaan ollut edes hinnalla pilattu. Tietoja ei ollut saatavilla, enkä niitä hoksannut alkaa kyselemään, vaan innoissani visioin ihanaa laskeutuvaa neulosmekkoa. Kotona heitin kankaan samointein pesuun ja vasta koneesta pois ottaessa hoksasin, että hups, tämähän taitaa olla villasekoitetta...

Niin, kangas kutistui melkoisesti painuen tiiviimmäksi ja ratisi iloisesti venyttäessä. Hieman ketutti oma hölmöys ja kankaan pituudesta kadonneet sentit. Mekkohaaveet unohdin ja päätin ommella jotain, mitä ei tarvitsisi pestä niin tiuhaan, vaan tuuletus riittäisi. Villatakki vastasi näihin vaateisiin, joten sellaisen sitten ompelin omaa peruskaavaa käyttäen. Reunat huolittelin second skin-nahkajäljitelmällä, mikä toimi neuloksen parina aika kivasti. Toivottavasti takki ei kovasti muuta muotoaan tulevissa pesuissa.

Villatakin alle surautin superhelpon pitkähihaisen omalla kaavallani Eurokankaan palalaarista löytämästäni ohuesta trikoosta. Hillitty kolmiokuosi sopii monen alaosan kanssa ja vaatteen pituutta voi säätää mekosta paidaksi. Näitä lisää to-do-listalle :)






Koska arki-illat livahtavat niin nopsaan näpeistä, tulee tuleva vapaa viikonloppu todellakin tarpeeseen. Haaveissa olisi lähettää mies ja lapset mummilaan, ja viettää miniompeluloma ihan omassa rauhassani. Peukut pystyyn, että onnistuisi! 

Mitäs suunnitelmia sinulla on? Toivottavasti jotain mukavaa ♥



tiistai 17. tammikuuta 2017

4-vuotiaan Ryhmä Hau-synttärit




Meillä juhlittiin viime viikonloppuna neljävuotiasta isoa pientä poikaa. Tuo rakkaista rakkain esikoinen on jo neljä. NELJÄ! Tähän kohtaan sopivat ne tutut fraasit siitä, kuinka se aika kulkeekaan niin kovin nopeaan, lapset ovat pieniä vain hetken ja ettei päivääkään vaihtaisi pois. Ja se, että vaikka välillä tekisi mieli postittaa oikutteleva ipana Timbuktuun, raastaa ikävä jo työpäivän erossa olon jälkeen. Että toisen puolesta tekisi mitä vaan, ja se, etten oikeasti tiennyt rakkaudesta juurikaan ennen tämän murun syntymää. Niin kuluneita sanoja, jotka kuitenkin pitävät sisällään totuuden. Ei kai niitä muuten vuodesta toiseen toisteltaisi. 

Lapsen elämässä yksi vuosi muuttaa paljon. Kehitys on huimaa jokaisella osa-alueella ja neljävuotias tuntuu monessa asiassa olevan valovuoden päässä kolmevuotiaasta. Sen lisäksi, että pituutta on tullut melkein kymmenen senttiä, on myös pojan kärsivällisyys ja järki kasvaneet ihan uudelle levelille. Taidot vahvistuvat päivä päivältä ja omatoimisuus on suorastaan hämmentävän hyvällä tasolla, jos vaan motivaatio on kohdallaan. Kirjaimet, numerot, monen maan liput, automerkit, värien sekoittamiset, muodot - se osaa ne kuin vettä vaan. Juuri ennen nukkumaan menoa kuului luettelevan numerot englanniksi ykkösestä kymppiin. Ei ole älyään kyllä äidiltä perinyt... Järki helpottaa myös tulisielun käsittelyä, kun syyt ja seuraukset alkavat hahmottua ja keskustelukin sujuu koko ajan paremmin. 

Neljävuotias on reipas, sosiaalinen ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta valtavalla intensiteetillä. Enää ei riitä vain vanhempien seura, vaan kaverit ovat tärkeitä. Pidättyväisestä pikkulapsesta on kasvamassa rohkea ja seurallinen poika, joka käy itse pimpottamassa naapurin ovikelloa ja hakee ystävää leikkiin. Kotona se sitten tohkeissaan selittää mitä ovat yhdessä tehneet ja hekottaa omille vitseilleen.

Onneksi neljävuotias on vielä myös pieni. Se haluaa kömpiä kainaloon, pitää hyvänä ja suukotella. Sen saa kaapata halaukseen ja puhaltaa pipiä. Se tulee luokse kertomaan, että sydän on tyhjänä, jolloin tarvitaan tietenkin hellyystankkausta ja sylittelyä. Saa kuiskailla korvaan, kuinka ihana, ystävällinen ja taitava lapsi on. Että äiti rakastaa aina, eikä rakkaus IKINÄ lopu. Että lapsi on meidän kallein aarre.

"Tämä on kaikista parhain lahjani ikinä!"






Juhlat juhlittiin pojan valitseman teeman mukaan. Tai no joo, puhe oli vaan Ryhmä Hau-kakusta, mutta saatoin sitten ihan vahingossa vähän innostua. Hassua siihen nähden kuinka turhana olen ennen kaikenlaisia teemakemuja pitänyt ja vannonut, että minähän en sitten aio mitään sellaisia väkertää... Enpä. Ryhmä Hau on kyllä sen puoleen erinomainen valinta, että valmista materiaalia on saatavilla pilvin pimein tulostimen napin painalluksella (klik, klik, klik)! Saksilla ja liimalla pärjää pitkälle, ja johan on hienot koristukset.

Synttärivieraiksi kutsuttiin totuttuun tapaan isovanhemmat, naapurit, kummit ja muutamat ystävät perheineen. Näiden muutaman vuoden aikana juhlavieraissa on lapsivieraiden määrä tuplaantunut, mikä osaltaan takasi ajoittain villinkin menon. Lapsille suurin hitti oli sohvapöydälle jätetty popcornkippo, josta jokainen kävi vuorollaan nappaamassa kourallisen, haukkasivat siitä puolet ja laittoivat loput takaisin. Yyh, ei kyllä tehnyt aikuisilla mieli siihen kuolacoctailiin koskea...

Poppareiden lisäksi tarjolla oli Rekun suklaa-vadelmakakku (oli muuten hyvää! Red velvet-kakkupohja ilman sitä rediä, välissä vadelmaa sekä marianne crush - tuorejuusto- tomusokeri-kermavaahto), Rollen riisipiirakat, Kajan kinkkupitsaa, Vainun porotäytteiset ruisnapit, Sampan porkkanamuffinssit, Toman tassupiparit ja Ryhmä Haun hedelmävati. Koska onhan nyt esimerkiksi Kajan kinkkupitsa paljon parempaa kuin pelkkä kinkkupitsa :D 



Muksu sai synttärilahjaksi Rekku-paidan. Hän tykkää, minä en. Kuva on leikattu Cameo-leikkurilla kaverin toimesta ja suunnittelin sen ympärille tyylikästä mustaa, valkoista ja raitaa. Poika valitsi kuitenkin kankaat itse, koska Rekku ON harmaa ja vihreä. Yritin vielä omaa visiotani puskea, mutta sain vastaani suorastaan nerokkaan vastalauseen "Minähän sitä käytän!". No niinpä. 

Nyt kun synttärit on saatu pakettiin, niin yritän ehtiä postaamaan vähän rivakampaan tahtiin jo melkein unohtuneita käsitöitä. Jos minusta ei kuulu, johtuu se siitä, että työharjoittelun alettua yöunet on pakko aloittaa siinä vaiheessa, kun normaalisti olen vasta ryhtynyt ompelupuuhiin. Huh. Mutta aika aikaa kutakin, eiköhän tässä jotain ehdi puuhastellakin. Palaillaan taas ♥


tiistai 10. tammikuuta 2017

Raitamekko nahkataskuilla + arvonnan voittaja!

Uusi vuosi uusine kujeineen. Tykkään kovasti vuodenvaihteen tapaisista rajapyykeistä, joiden kautta entinen tuntuu menettävän otteensa, voi aloittaa ikään kuin puhtaalla paperilla ja kaikki voi olla mahdollista. Yleensä näin alkuvuodesta olenkin kirjoittanut ylös itselleni ohjeita kaikenlaisiin elämänmuutoksiin ja listannut tavoitteita tulevalle vuodelle. Uusi alku ja parempi minä, tiedäthän sinä. Toivon ja luotan, että tällä kertaa pitää päätökset ja tunteja löytyy vuorokauteen vielä muutama enemmän ja jos ei tahdo löytyä, niin tsemppaapa Hanna vielä vähän lisää... Arvaapa onko ikinä ekan viikon jälkeen tapahtunut mitään ja uusi elämä auennut? No juu ei ole. 

Tänä uutena vuotena jätin listat ja suureelliset lupaukset tekemättä. En lopeta sokerin syömistä kokonaan, en päätä opetella uusia käsityötekniikoita, en tavoittele suurta henkistä kasvua enkä lupaa olla enää ikinä karjumatta lapsille. En pyri kesäkuntoon 2017 enkä lopeta stressaamista pelkällä tahdonvoimalla. Voi olla, että tämän vuoden jälkeen en ole yhtään sen parempi äiti, vaimo tai ihminen ylipäätään kuin ennenkään, mutta enpä ole ollut sitä noiden lupaustenkaan jälkeen. Sen sijaan olen ollut harmissani ja pettynyt, kun epäonnistuin suunnitelmissani. Jos oikein erinomaisesti käy ja tähdet ovat suosiollisia, osa noista asioista saattaa toteutua ihan ilman itse luotua pakkoakin, eihän sitä koskaan tiedä!

Tänä vuonna yritän nukkua enemmän, tehdä vähemmän, relata välillä. Okei, myönnetään - tämä muistuttaa vähän uuden vuoden lupausta, mutta tällä kertaa käänteistä versiota kuin yleensä. En tee siitä suurta tavoitetta, johon pyrkimällä pyrin, vaan tahtoisin elää hetkessä niin kuin hienosti sanotaan. Enkä yritä muuttua väkisin mihinkään suuntaan. Itseni tuntien ahnehdin projekteja kuten aina ja innostun monesta asiasta yhtä aikaa, mutta yritän olla ottamatta niistä paineita. Teen, jos se tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa. Annan itseni olla sellainen kuin olen. Go with the flow. Katsotaan kuinka käy.

Teitkö sinä uuden vuoden lupauksia?


Tämä arjen pelastusvaate syntyi Noshin tummansini-valkoisesta raitajerseystä, joka sai kaverikseen tekonahkaa. Taskujen reunoihin jätin raakareunat, jotka ovat yllättävän siistinä pysyneet myös pesuissa. Harmittavasti kyllä tuo tekonahka rutistuu, mutta olen sitä varovasti nurjalta puolelta uskaltautunut silittämään hyvällä menestyksellä. Hihansuut huolittelin ristikkäin menevällä kaitaleella ja pääntien tällä tavalla.. Luottomekkoainesta!


Josko nyt viimein päästäisin odottajat piinasta ja paljastaisin kuka onnekas saa itselleen ihanan muhkean paketin Verson puodista? Joulukalenterini päättävä arvonta keräsi hurjan määrän kommentteja, joita sydän sykkyrällä luin. Kiitos ihan älyttömästi ihanista sanoistanne, parasta kuulla monen saaneen iloa ja inspiraatiota täältä! Ja mukava kuulla teistä, jotka säännöllisesti tahollanne seurailette ja nyt jätitte sanasen! Ihana, että olette, sillä ihan vaan itseä varten en tätä jaksaisi kyllä tehdä ♥ Sen takia palaute on kultaakin kalliimpaa.


Mutta niin se voittaja... Tällä kertaa onnekas kangaspinon kotiuttaja on - tittidittidii -NuttuNA! Sylillinen onnea ja metritolkulla ompeluniloa :) Otan sinuun yhteyttä.

Heipat ja energiaa tälle viikolle ♥


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Adventtisukat - Jos ei taidolla, niin tuurilla ja jos ei tuurillakaan, niin sitten sisulla


Ei vitsi, kun on paljon tekemistä, en kyllä aloita enää mitään uutt... Oho, kuulostaapa tämä hauskalta! Yhteisneulonta, josta paljastuu pätkä neljänä sunnuntaina. Millaisethan niistä tulee, pitää kyllä saada tietää. Aina nyt yhdet sukat tässä menee, pikkujuttu. Jos nyt vielä ne aloitan, hyvin ehtii! (neuloo, neuloo, neuloo)

Tämähän sujuu ihan tosi hyvin. Ai joku lankadominanssi, nevöhöörd, ehkä se ei ole niin tarpeen. Tähänhän voisi lisätä nilkkaan resorin ohjeesta poiketen, tulisi ehkä kivempi. Onpas kinkkinen kuvio, onneksi ei tarvitse tehdä samaa kuin kaksi kertaa... Vielä vähän matkaa, kohta on valmis. Tulee muuten kiva joululahja ystävälle, toivottavasti tykkää!

Jes, valmiit! Nyt äkkiä höyrytän nämä, niin sitten pistän pakettiin ja saan huomenna antaa ne... Ei mutta, mitä h****ttiä?! Nämähän ovat erikokoiset! Ei ole totta, toisesta puuttuu se f***ing nilkkaresori. En ala, mitä tälle voi tehdä? Ööö, mietin kohta, ekana pitää instata tämä kömmähdys muidenkin riemuksi. Ja syödä suklaata, se helpottaa.  Ja hei, tietäisiköhän ne facen neulontaryhmässä apua?



No just, moni ehdottaa näitä mitä pelkäsinkin. Toisen purkamista nilkkaan asti tai molemmille uuden parin neulomista. (Lisää suklaata) En kyllä tee, vitsi että ärsyttää koko sukat. Heitän kohta molemmat roskiin, nih! No joo, en heitä, mietitäänpä nyt vielä. Voisiko sukan vaan katkaista ja neuloa sen puuttuvan resorin? Mutta hei,tuossa joku ehdottaa jotain silmukoiden poimimista! Ääh, tarkoittaakin vaan, että helpompi purkaa siten... Pakko olla joku keino yhdistää. Ai ei vai, ei nämä neulomiskonkaritkaan rohkaise sukan halkaisemiseen... (Lisää suklaata, ratkeaisikohan koko pulma sillä.)

Ei vaan, nyt on pakko yrittää jotain. Oho onpa kello paljon ja tälle illalle muutakin hommaa. Teen kyllä nämä ensin, ei voi jättää tähän. Ei auta kuin kokeilla, tuli mitä tuli. Jos nyt ensin poimin silmukat tästä resorin yläpuolelta ja alapuolelta. Onpas hankalaa, hups, mikähän rivi tää on... No nyt. Niks naks, resorillinen sukka nilkan kohdalta kahtia! Hui, aika hurjaa.



Ja sitten puretaan, varren suuntaan meni hyvin. Mutta mitä nyt? Eihän tämä purkaannu ollenkaan alaspäin! Ja nyt tuli umpisolmu, ei perhana... (puree hammasta) Sisulla eteenpän! Ahaa näin tämä kulkee, pitää purkaa silmukka kerrallaan. Puuh, molemmat puoliskot on nyt erillään, silmukoita oikea määrä ja rivit täsmää. 

Nyt pitäisi vaan yhdistää. Olen varmasti nähnyt siihen videon, mutten muista mitä se oli enkuksi... Ei auta kuin googlailla. Okei, neuloen silmukointi, tämä voisi olla vastaava. Kiitos youtube ja videotutoriaalit (klik tuosta, jos kiinnostaa silmukointi)! Öh, ai kumpaa puolta neulotaan ja mikä pudotetaan... Jaahas, näin siis. Oho, tämähän toimii. Voisikohan tämä oikeasti onnistua näin?! 

Jeee, onnistui se!! Osat on kiinni toisissaan, missään ei näy ylimääräistä saumaa, sukat ovat keskenään identtiset. (Pienet voitontanssit!) Uskomaton juttu, mutta totta. 



Kyseessä ovat siis Sweet things- blogin Annikan suunnittelemat sukat, joita neulottiin pätkä aina joka adventti. Kiitos Annikalle tästä projektista ♥

Ja hei, vielä pari päivää aikaa osallistua joulukalenterin arvontaan ;) Kiitos paljon jo kommentin jättäneille!

perjantai 30. joulukuuta 2016

2016 - Kooste siitä, mitä sain vuoden aikana valmiiksi

Vuosi 2016. Aloitin tämän tekstin miettimällä sitä, mitä kaikkea synkkää ja ikävää tänä vuonna maailmalla on tapahtunut, ja kuinka paljon pelottavammalta paikalta pallomme tämän jälkeen tuntuu. Surin sitä, kuinka huonoja uutisia on mahtunut myös läheisten elämään ja kuinka sitä aina toivoo, ettei vastaavaa satu omalle kohdalle. Lopulta alkoi jo oma teksti ahdistaa, joten päätin kääntää suuntaa.

Vuoden 2016 lopussa olen kiitollinen monesta asiasta. Siitä, että saamme elää hyvin turvallisessa maassa, meillä on koti, ruokaa ja lämpöä joka päivä. Olen niin mielettömän kiitollinen perheestäni; ihanasta puolisostani ja hurmaavista lapsistani sekä avuliaista isovanhemmista. Olen kiitollinen ystävistäni. Olen kiitollinen siitä, että olemme saaneet olla terveitä ja toimintakykyisiä ja siitä, että hyvä hoito on ollut aina lähellä ja saatavissa, kun sitä on tarvittu. Olen kiitollinen mahdollisuudesta opiskella minua kiinnostavaa alaa ja siitä, että miehelläni on riittänyt työtä. Kiitollinen olen myös siitä, että saimme opinnäytetyömme valmiiksi erinomaisin arvosanoin. Olen kiitollinen, että meillä on vapaa-aikaa, yhdessä ja erikseen, ja saamme tehdä niitä asioita, mitkä meille iloa tuottavat. Yritän muistaa kiittää siitäkin, että pulan sijaan ongelmamme on liikaa kaikkea; liikaa tekemistä, liikaa kiloja, liikaa tavaraa. Olen syvästi kiitollinen kaikesta hyvästä elämässämme, ja samalla toiveikas ja luottavainen tulevankin suhteen. En halua antaa liialle huolelle valtaa, vaan uskoa auringon nousevan joka päivä, kaiken järjestyvän aina jotenkin ja elämän kantavan,. Sitä minä toivon.

Kokosin tähän postaukseen suurimman osan tänä vuonna tekemistäni käsitöistä. Tiedossa on pitkä liuta kuvia, joten kärsivällisyyttä kiitos ;)

Lasten vaatteita olen tykännyt tehdä ehkä eniten. Paljon yksinkertaisia pertsoja joukossaan jokunen vähän vaativampikin ompelus. Mintunvihreä toppatakki typykälle on ehkä se kaikista rakkain valmistunut, sitä en varmaan tohdi edes myydä pieneksi käytyään. Toisena lempparina taitaa olla takki, jonka taskusta kurkistelee kettu - siinä vaan on jotain niin veikeää.
























































Itselleni ompelin (tänäkin vuonna) eniten tunikoita ja mekkoja hihan ja helman pituutta vaihdellen. Suurin erävoitto tapahtui loppuvuodesta, kun kaavoituskurssin myötä sain tehtyä itselleni sopivan peruskaavan joustavalle kankaalle. Sen varioiminen jatkukoon ensi vuonna. Suurimmat suosikkini ovat näistä ehdottomasti pitsikauluksinen mekko, mustavalkoraitainen solmittava mekko ja Sielulintutunika.



























Vaateompeluiden vastapainoksi oli mukava näpertää välillä muutakin. Ihanin työni aikoihin on kyllä tuo Harjava hevonen ♥








Neulomisen suhteen tämä oli ekojen kertojen vuosi. Kokeilin ihan noviisina kirjoneuletta ja ihastuin siihen niin paljon, että ensimmäisten mustavalkoisten joulukalenterisukkien jälkimainingeissa syntyivät muutamat muutkin pitkät ja kuviolliset sukat. Lisäksi neuloin ensimmäiset oikeat vaatteet, eli pari villatakkia sekä pari myssyäkin. Virkkaamaankin ehdin ja eniten ikinä työtunteja vaatinut torkkupeittokin valmistui. 










Laskikohan joku monta käsityötä oli valmistunut?  Itse sekosin laskuista, kun luku meni yli sadan. Kyllä tässä melkein kaikki taitaa olla, muutamia legginssejä, toppeja, pipoja, yöpukuja ja perusvillasukkia lukuunottamatta. Melkoinen määrä, vaikka itse sanonkin :)!  Kiitos tästä vuodesta teille, upeille lukijoille sekä teille, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä: Verson puoti, Nuppu Print CompanyNosh Organics, Tyyne-Esteri ja Jujuna

♥ Kimaltavaa vuodenvaihdetta sekä paljon onnen hetkiä, iloa ja valoa tulevalle vuodelle 2017! Nähdäänhän taas ensi vuonna ♥

Ps. Olethan käynyt jo arvontaan osallistumassa? Tarjolla olisi 4 m Verson puodin ihanuuksia!  Arvontaan pääset osallistumaan täällä.